Ihmisoikeuksien kunnioittaminen
Senop kunnioittaa ja edistää toiminnassaan YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa määriteltyjä yleismaailmallisia ihmisoikeuksia. Senopin perustavanlaatuisina ja yleismaailmallisina pitämiä oikeuksia ovat: mielipiteen- ja sananvapaus, uskonnonvapaus ja rauhanomainen kokoontumisvapaus sekä vapaus kaikesta rotuun, ikään, kansallisuuteen, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvasta syrjinnästä. Senop ei myöskään suvaitse pakko- tai lapsityövoiman käyttöä tai ihmiskauppaa. Työntekijöiden ihmisoikeuksia tulkitaan ILO:n yleissopimusten mukaisesti.
Terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen
Senop pyrkii tarjoamaan turvallisen ja innostavan työympäristön koko henkilöstölle. Näin ollen koko henkilöstön on suoritettava tehtävänsä vaarantamatta työterveyttä ja -turvallisuutta työpaikalla.
Aktiiviset työturvallisuustoimenpiteet edistävät työterveyttä ja -turvallisuutta, yksilön ja työyhteisön hyvinvointia ja vaikuttavat siten myös yrityksen kannattavuuden kasvuun. Esihenkilöt ja johtajat ovat vastuussa turvallisen työympäristön luomisesta työterveys- ja työturvallisuusmääräysten mukaisesti. Turvallisuusvastaavan tehtävänä on valvoa määräysten ja käytäntöjen noudattamista. Tärkeä osa noudattamista on henkilöstön yleinen asenne.
Jokainen työntekijä on vastuussa turvallisen työympäristön varmistamisesta ylläpitämällä korkeaa työturvallisuuden tasoa. Työhyvinvoinnin kehittäminen työyhteisössä on kaikkien yhteinen tavoite.
Perinteisen työturvallisuuden lisäksi on tärkeää puuttua tilanteeseen aina, kun työpaikalla kohdataan fyysisen tai henkisen hyvinvoinnin puutetta. Ongelmat ja puutteet on tunnistettava ja niihin on löydettävä ratkaisuja. Senopilla jokaisella työntekijällä on oikeus ja velvollisuus ylläpitää hyvinvointia edistävää toimintaa itselleen ja työyhteisölleen.
Kun ollaan tekemisissä työyhteisön sisällä ja kolmansien osapuolten kanssa, on ylläpidettävä avoimuuden ja suvaitsevaisuuden, kunnioituksen ja kohteliaisuuden ilmapiiriä sekä oikeudenmukaisuutta ja luottamusta.
Senopilla kannustetaan henkilöstöä huolehtimaan omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan sekä työaikana että työajan ulkopuolella. Henkilöstölle tarjotaan kattavat työterveyshuollon palvelut, työsuhdepolkupyörä, lounasetu sekä liikunta- ja kulttuuriedut. Työterveyshuollon ohella Auntie-palvelu tarjoaa nopeasti matalan kynnyksen keskustelutukea työ- tai siviilielämän haasteisiin.
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden luominen
Senop pyrkii luomaan työpaikan, jossa vallitsee keskinäinen luottamus ja kunnioitus ja jossa monimuotoisuutta kannustetaan ja arvostetaan. Kaikkien johtotehtävissä toimivien työntekijöiden on aktiivisesti ja määrätietoisesti edistettävä johtamiskulttuuria, joka on Senopin arvojen ja tämän säännöstön hengen mukainen. Työntekijöitä on kohdeltava ja arvioitava heidän työhönsä liittyvien taitojensa mukaisesti.
Senop on sitoutunut olemaan yhtäläisten mahdollisuuksien työnantaja ja kohtelee kaikkia työntekijöitä oikeudenmukaisesti, puolueettomasti ja tasapuolisesti. Minkäänlaista häirintää ja syrjintää ei suvaita.
Vastuullisen yrityskulttuurin luominen ja osaamisen kehittämisen mahdollistaminen
Senopilla panostetaan vastuullisen yrityskulttuurin luomiseen kouluttamalla esihenkilöitä ja henkilöstöä aktiivisesti. Reilu johtaminen- ja Reilu työkaveri -valmennusohjelmat auttavat kehittämään vuorovaikutustaitoja, itsetuntemusta sekä ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta.
Senopilla kannustetaan henkilöstöä kehittämään osaamistaan tarjoamalla monipuolisia ura- ja kouluttautumismahdollisuuksia.
Henkilöstön osallistumisen mahdollistaminen
Senop on sitoutunut mahdollistamaan työntekijöiden osallistumisen oman työnsä ja työympäristönsä suunnitteluun sekä päätöksentekoon. Senopilla on tehty paikallisia sopimuksia yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa.
Vastuullisuuden osa-alueet
Yritysvastuu ja vastuullinen liiketoiminta
Vankkumaton sitoutumisemme oikeudenmukaisiin ja eettisiin liiketoimintakäytäntöihin ja läpinäkyvyyden kulttuuri ohjaavat kaikkea, mitä teemme yrityksenä.
Taloudellinen vastuullisuus
Senop kasvattaa ja kehittää liiketoimintaa pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Senop ei suvaitse henkilöstönsä tai liikekumppaneidensa epäeettistä tai korruptoitunutta käyttäytymistä ja toimii aktiivisesti sitä vastaan.
Ympäristöpolitiikka
Senop on sitoutunut toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti käyttämällä luonnonvaroja vastuullisesti, parantamalla jatkuvasti ympäristönsuojelun tasoaan ja ehkäisemällä saastumista.
Toimittajien eettiset ehdot
Senop harjoittaa liiketoimintaa vain sellaisten luotettavien toimittajien ja alihankkijoiden kanssa, joiden liiketoiminta noudattaa Senopin eettistä toimintaohjetta.
Epäillyistä väärinkäytöksistä ilmoittaminen
Kaikilla henkilöstön jäsenillä on velvollisuus ilmoittaa omalle esimiehelleen tai lakiasiainjohtajalle kaikista ohjeen noudattamista koskevista huolenaiheista ja epäillyistä ohjeen rikkomuksista.